sunnuntai 30. elokuuta 2009

Sunnuntai intialaisittain

Sunnuntaina yritin ehdottaa Kennelylituomarille luumupaistosta tai -piirakkaa. Sain hyvin epäilevän katseen ja irvistyksen osakseni ja vielä ääneen kysymyksen: "Voiks luumuista muka leipoa jotain?! Tee enemmin mustikkapiirakka!" En halunnut tehdä taas samanlaista mustikkapiirakkaa, niin tein oman versioni mamman marjapiirakka -klassikosta. Ruokapuolelta kokeilin tehdä intialaistyyppistä apetta, nämäkin ohjeet menivät muokkaukseen joko enemmän tai vähemmän...



Mukaeltu Paneer Korma eli leipäjuustoa cashewkastikkeessa

1 pkt kevyt leipäjuustoa

1 iso sipuli

2 tl tuoretta inkivääriä

1-2 valkosipulin kynttä, itse laitoin yhden ison

1 iso terttutomaatti pieneksi paloiteltuna (suosittelen kalttausta, vaikka ihan ok tuli ilmankin)

1 prk ruokakermaa 15%

1 tl sokeria

1 tl suolaa

70 g cashewpähkinöitä

garam masalaa tai kuten eilen kanelia, fenu greekia, jeeraa ja korianteria

voita

Pilko leipäjuusto paloiksi. Silppua sipuli koneella ihan hienoksi muussiksi. Silppua myös cashewpähkinät jauheeksi, mutta tähän voi ja kannattaakin jättää pari sattumaa. Kuumenna voi kattilassa ja lisää mausteet sekä pähkinät. Anna paistua pari minuuttia ja lisää sipulisose, valkosipuli ja inkivääri. Lisää tomaatti ja paista taas pari minuuttia. Lisää kerma ja juustot sekä sokeri ja suola. Anna paistua/keitä vielä pari minuuttia ja valmista tuli.

Korman kaveriksi tein kukkakaalia. Kukkakaali syödään yleensä joko gratinoituna tai sellaisenaan, joten tämä oli miellyttävää vaihtelua. Kummankin ruokan kylkeen kelpaa riisi, mutta me nautittiin näitä ihan näin.



1 kukkakaali

Jeeraa eli juustokuminaa

Tuoretta chiliä (punainen)

2 valkosipulin kynttä

Tuoretta inkivääriä 2-3 cm pala

Fenu Greekiä eli sarviapilan siemeniä

Korianteria

Kanelia

Muskottipähkinää

Kurkumaa

Savustettua paprikajauhetta

Currya

Suolaa

4 rkl vettä

3 rkl sitruunan mehua

Öljyä/voita/margariinia

Pilko kukkakaali paloiksi ja ruskista paloja pannulla. Siirrä kukkakaalit pannulta syrjään. Sekoita kaikki mausteet sitruunan mehun kanssa tahnaksi. Lämmitä rasva ja paista maustetahnaa pari minuuttia. Lisää vesi ja kukkakaalipalat ja anna kiehua miedolla lämmöllä kannen alla noin 10 minuuttia.

Jälkiruoaksi/iltapäiväkahviajalle tein sitten sitä mustikkapiirakkaa. Kannattaa olla vaniljauutteen kanssa varovainen, tähän sitä meni inasen liikaa, vaikka kyllä tätä silti hyvällä ruokahalulla söi. Tämä olikin ainoa, josta älysin ottaa kuvan. Intialaistyyppiset herkut katosivat parempiin suihin ilman valokuvausta.


100 g margariinia

1 dl splendaa (sokeri käy)

2 tl No Egg -kananmunankorviketta

3 rkl kylmää vettä

1 ½ dl täysjyvävehnäjauhoja

1 kukkarallinen tl leivinjauhetta

1 dl vehnäjauhoja

3 dl mustikoita

1 prk kermaviiliä (kevyttä)

½ dl splendaa

2 tl No Egg -kananmunankorviketta

2 rkl kylmää vettä

Vaniljauutetta

Vaahdota rasva ja sokeri koneella. Sekoita No Egg ja vesi keskenään ja lisää seos rasvasokeriseokseen. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään isää jauho-leivinjauheseos. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kippaa marjat päälle. Sekoita muut täytteen aineet keskenään ja kaada marjojen päälle ja levitä lusikalla tarvittaessa kermaviiliseosta kaikkialle. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti