maanantai 23. marraskuuta 2009

Kaalilaatikko

Reilu kilo kaalia
2 dl vettä
3 tl suolaa
2 pientä-keskikokoista sipulia
Voita ja öljyä paistamiseen
Soijarouhetta reilusti (ehkä noin 4 dl kuivana) + vettä turvotukseen
Kasvisliemijauhetta n. 1 tl
2 dl ruokakermaa


Kaali pilkotaan ja keitetään suolavedessä 15 min. Tällä välin voi turvottaa soijarouheen vedessä ja mukaan sekoitetaan kasviliemijauhe. Sipulit pilkotaan ja paistetaan pannulla voi-öljyseoksessa. Sipulit ja soijarouheet sekoitetaan kaalipalojen kanssa ja päälle kaadetaan kerma. Kaalikattila uuniin n. tunniksi ja 200 asteeseen. Tarjoillaan puolukkahyytelön kanssa.

En ole ennen tehnyt kaalilaatikkoa, mutta tämä oli helppoa ja hyvääkin siitä tuli. Kannatti siis muistaa lähikaupassa kotona odotteleva kaali ja soittaa äidille kaalilaatikko reseptiä. :)

ps. oikeasti siihen reseptiin olisi kuulunut myös 1 dl puuroriisiä, joka olisi laitettu sen kummemmin esikeittämättä muiden ainesten joukkoon uuniin. Lahopää unohti kuitenkin koko riisin matkalla kaupasta kotiin.