keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Keskiviikon salaattiannos

Keskellä viikkoa tarjoiltavaan salaattiin tuli:

Jääsalaattikerä
Rasiallinen kirsikkatomaatteja (punaisia)
Harmittavan lyhyt pätkä kurkkua
Yksi täydellisen kypsä avokado
Puolikas purkki papaijapaloja
Kuorittuja manteleita pannulla kevyesti paahdettuina
Paahdettua sipulia (sellaista valmiiksi paahdettua ettei itse joudu hommiin)
öljyä
suolaa
Paketti vuohenjuustoa (10 %)

Pilkoin ainekset isoon kulhoon ja paahdoin mantelit. Sekaisin kaikki ja pannulle vuohenjuustot, jotka leikkasin noin sentin paksuiksi viipaleiksi. Kuumalla pannulla ja sopivalla määrällä rasvaa saa kauniin paistopinnan eikä sisus levähdä pitkin paistinpannua. Tarjolle ja ääntä kohden.


Jos kaupassa olisivat rucolat olleet yhtään hengissä olevan näköisiä, olisin halunnut niitä myös salaattiin. Manteleiden sijasta käyvät oikein hyvin myös paahdetut pinjansiemenet. Kastikkeeksi pestoa (jota luulin meillä olevan, mutta eipäs ollutkaan, joten tyytyminen oliiviöljytilkkaan).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti